tiistai 20. toukokuuta 2014

Voihan otsikko!

Äh, on niin vaikea keksiä hyvä otsikko. Varsinkin samasta aiheesta. Tässäkin postauksessani esittelen nimittäin taas avainkaulakoruja. Tällä kertaa tein molemmat itselleni.

Olen tässä nauttinut ihanasta lämmöstä ja innolla odotan ensi lauantain siivouspäivää. Itse menen tosin vain katselemaan ja kiertelemään, en myymään. Vähemmän iloinen asia alkoi tänä maanantaina..nimittäin elokuun loppuun asti kestävä putkiremontti. Onhan siihen saanut valmistautua henkisesti jo pitkään, mutta kyllä se hiukan haittaa elämää (varsinkin kun meinaan unohtaa, että vettä ei saa laskea klo 8-17 välillä viemäriin).

Mutta tosi, tosi, tosi iloinen asia alkoi myös maanantaina..nimittäin kesäloma opintojen suhteen.  JEE! Töitä on vielä torstaihin asti aina iltaisin muutaman tunnin ajan, mutta päivät ovat vapaita :) Kunpa lämmin ilma siis säilyisi vielä ainakin viikon verran. Ensi tiistaina alkavatkin sitten jo kesätyöt.

Tässäpä nämä avainkaulakorut. Ensimmäisen tein joskus loppusyksystä itselleni. Käytinn siinä erivärisiä ja -muotoisia lasihelmiä sekä simpukankuorihelmiä. Lisäki käytin siinä kahta timanttileikattua, sydämenmuotoisia linkkiä.


Toisen avainkalakorun tein niiden Oulun messujen jälkeen. Nuo simpukankuorihelmet ostin sieltä. Ovaalinmuotoisia linkkejä minulla kyllä oli varastossa, mutta ostin niitäkin lisää (ja ihan hyvä niin, koska muuten ne olisivat loppuneet kesken).


Tästä alemmasta saan otettua tuon avainosann irti, jolloin voin käyttää sitä kaulakoruna. Sekin ominaisuus tuli jo testattua tuossa viikonloppuna :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti