maanantai 23. toukokuuta 2016

Puujuttuja

Maailmassa on paljon värejä, joita tulee siis myös käyttää. Tässäpä siis väriä elämään :) Ensin kaunis avainkoru, ja sitten korviksia.

Tämän värikkyyden laitan myyntiin hintaan 15 €.


Tässä korvislautanen :)

En ole viime aikoina tehnyt yhtään uutta korua, koska uusi kokoaikatyö on vienyt paljon aikaani. Olin kuitenkin myymässä yhdessä ulkoilmatapahtumassa. Sain siellä menemään avainkoruja. joten olen tyytyväinen saldooni.Lisäksi opin taas uusia asioita mm. kannattaa olla mukana jonkinlaiset painot pöytäliinaa varten tuulen vuoksi. Ilma oli silloin aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen :D Ajattelin myös mennä torille myymään kesällä korujani päiväksi tai kahdeksi. Tosin riippuu toki säästä.

Oikein aurinkoista viikkoa kaikille :)

maanantai 9. toukokuuta 2016

"Dream"

Olen ollut viimeiset pari kuukautta aiva innoissani ja täpinöissäni! Ja syy siihen on, että pääsin vuorotteluvapaan sijaiseksi oman alani töihin! Viime viikolla kirjoitettiin työsopimus, joten nyt se on virallistakin virallisempaa :) 

Joten uuden työn kunniaksi, uusi avainnauha. Keväinen ja vaalea. Ja edelleen nuo tumman siniset lasihelmet ovat aivan ihania <3 Laitoin siihen tekstilinkin "Dream", sillä pääsen työhön, josta pidän suunnattomasti :) Kuitenkin on tärkeää, että pitää siitä, mitä tekee ilman hampaat irvessä meininkiä.


Toki joudun vaihtamaan taas paikkakuntaa, joten saa nähdä kuinka helmeilyn käy kesän aikana. Tosin aikomukseni on ottaa mukaan helmitarvikkeita :) Ja nyt menen ulos nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Vanhan tuunausta

Jotkut korut ovat sellaisia, joita käytän paljon, ja jotka luonnollisesti kuluvat käytössä. Tämä avainkaulakoru on niistä yksi esimerkki. Kuten ylemmästä kuvasta huomaa, niin osa simpukankuorihelmistä on hyvin kuluneita varsinkin ylhäältä (noin solisluiden kohdalta). Lisäksi metalliaosista osa on hvin tummuneita, varsinkin niskasta. Joten ei kun korjaus puuhiin!

Ensin rapsutin sinisen pinnan pois helmistä. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä kaikista helmistä valkoisia, mutta pinnoite ei lähtenytkään kaikista helmistä pois. Sen vuoksi osa helmistä jäi sinisiksi. Sitten purin huonot metalliosat pois, ja korvasin ne uusilla. Ja näin syntyi uusi, ehompi avainkaulakoru :)

Korujen korjaus ja tuunaus on kannattavaa, joskin hankala aloittaa. :D Vanhojen korujen purkamisen aloittaminen on hankalaa, mutta kun työhön ryhtyy, niin lopputulos on kyllä sen arvoinen.