sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Keväiset korvakorut

Juu, kyllä, vuodenajoilla on hyvin selkeä vaikutus helmeilyni tuotoksiin. Näin keväällä vihreän eri sävyt ja keltaisen eri sävyt ovat vahvasti edustettuina koruissani. Niin myös näissä riipuskorvakoruissa: 

Käytin näissä korvakoruissa 6 mm lasihelmiä. Koukut ovat hyvin tummat grafiitinväriset. Noita tummia koukkuja minulla on parisenkymmentä, mutten oikein osaa käyttää niitä: minusta kun useimpiin koruihin sopivat vaaleammat koukut. Mutta näihin nuo tummat koukut sopivat (jopa) yllättävän hyvin :)

Korvakorut tein ehkä noin kaksi viikkoa sitten, kun oli kaunis ja aurinkoinen sää. Hiukan myöhemmin sitten tein niille kaveriksi rannekorun memory wireen.

Miulla on nyt semmonen projekti menossa nimeltään "Siivousurakka". Tämä urakka ei siis liity noihin korvakorusatseihin, joita  tiputtelen blogiini. Pari kuukautta sitten muuton myötä tuli jälleen siivottua ylimääräistä tavaraa pois. Ajattelin sitten ulottaa tämän siivousurakan myös helmien puolelle. Aion siis ensin käyttää olemassa olevia helmiä pois mahdollisimman paljon ennen kuin tilaan uutta. Sikäli onnistunut ihan hyvin, että katsoin juuri, että olen viimeksi tilannut helmiä tammikuun alussa. Ja nyt on sentään jo maaliskuu! Ajattelin olla hankkimatta uutta ainakin vielä huhtikuun ajan. Toukokuussa on lienee taas Oulussa kädentaitomessut, missä voisi käydä pyörähtämässä ja katsella sitten, josko ostaisi uusia helmiä. Mutta sitä odotellassa, ensin vanhat helmet käyttöön :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Juhlava korusetti

Harvemmin (siis todella harvoin) tulen tehneeksi kokonaisia korusettejä, yleensä teen korvakorut ja rannekorun. Jostain syystä en vain ole tykästynyt kaulakorujen tekemiseen. No, tässä kuitenkin korusetti. Nämä kauniit, vaaleat helmet oikein huusivat, että niistä on tehtävä korusetti. No, niin teinkin :) Olen tosi tyytyväinen  korvakoruihin, ne ovat aivan ihanat. Rannekorun ja kaulakorun tein samalla linjalla. 

Ihana korvakorut. Vaaleat pitkulahelmet  ovat mattapintaisia lasihelmiä. Pyöreä vaalea helmi on makeanvedenhelmi. Helmien välissä on helmihattu.

Huisku halusi tulla kuvaan :)

Rannekoru ja kaulakoru. Kuva ei oikein onnistunut niin hyvin. Olen tässä vähän haikaillut sellaista kunnollista kaulakorun kuvausalustaa..mikähän sen nimi onkaan..

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Korut rautakaupan kautta

Tiedätteko sen tunteen, kun on kuva mielessä, että millaisen korun tekee? Ja se tunne, kun valmis tekele näyttää paremalta kuin kuvitteli? Sellainen tunne tulee harvemmin, mutta kun tämä korusetti oli valmis, olin todella super tyytyväinen lopputulokseen :)

Helminä käytin rannekorussa 10 mm abakus-lasihelmiä ja isoa panssariketjua. Väleissä käytin tavallisia rautakaupan muttereita, ja ne sopivat tuohon täydellisesti! Korvakoruissa käytin 6 mm abakus-lasihelmiä ja pienempiä muttereita. En nyt yhtään muista noiden muttereiden kokoa, saattoi olla 6 mm ja 8 mm...ehkä...





torstai 5. maaliskuuta 2015

Korvakorusatsi II

No niin, tässäpä tämän kuukauden korvakorusatsi (lue: laiskuus on iskenyt). Tässkin satsissa kaikki korvikset ovat myytävänä ja jahka kerkiin, niin laitan ne myös tuonne Myytävänä muut -osioon.

Nämä tähtiset korvakorut hintaan 5 €

Nämä puna-mustat hintaan 6 €

Nämä punaisista puuhelmistä tehdyt korut hintaan 5€

Keväisen keltaiset korvakorut hintaan 5 €

Nämä ajattomat vaaleat korvakorut sinisellä rondellilla hintaan 5 €



Nämä korvakorut hintaan 5 €