sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kesäkorvikset :)

Lauantai-illan ratoksi tein nämä neljät korvakorut. Ne ovat ainakin minusta aivan ihania ja kesäisiä, eikös olekin? Ainoa pienoinen ongelma oli noiden sydänten pieni reikä, josta pujotin välirenkaan. Sitä reikää täytyi hienoisesti suurentaa ennen kuin saatoin pujottaa siihen yhtään mitään. Ja en tiedä, alkaako helmiä sitten olla jo liikaa, mutta aluksi aion laittaa tuon pinkin ja keltaisen kaveriksi kirkkaan helmen, kun en yhtään muistanut, että minulla olikin pinkkejä ja kellertäviä helmiä varastossani. Samanväriset helmet sopivat paljon kivemmin noihin kuin ne kirkkaat helmet :)

Nämä kaunokaiset ovat myynnissä hintaan 6 €/ yksi pari. Nuo sydänosat ovat puuta, mikä tekee niistä todella kevyet :)





Meillä oli viikonloppuna miun vanhemmat kylässä, ja äiti sitten ihastui itselleni tekemiin samankaltaisiin valkoisiin sydänkorviksiin. Lupasin sitten tehdä hänellekin samantyyppiset (täysin samanlaisia kun en halua tehdä). Tosin täytyy toivoa, että löydän niitä ensi viikolla Oulun messuilta (se ihana liike on siellä!) tai sitten täytyy tehdä tilaus netissä...

torstai 24. huhtikuuta 2014

Uutta ja keväistä

Wuhuu! Kerrankin jotain täysin uunituoretta! Maanantaina tekemäni tilaus tuli postissa eilen ja tänään jo tein kolmet korvakorut. Eilinen ilta meni tenttiin lukiessa ja uutuuksia hypistellessä. Lähes yhtä ihanaa kuin korujen suunnittelu ja tekeminen, on myös helmien hypistely ja järjestely.Tänäänkin olen sitten lukenut huomiseen tenttiin, mutta koska taukoja täytyy pitää lukemisesta, aloin helmeillä tässä illansuussa. 

Ensimmäiset korvakorut tein indonesialaisista helmistä. Helmet ovat painavammat kuin kuvittelin, joten noita korviksia tuskin tulee päivttäin pidettyä, mutta rakastan silti noita helmiä. Halusin myös laittaa noihin tuon helmen lisäksi jotain muuta. Itsestäni on tylsää laittaa pelkkään helmeen kiinni ainoastaan koukku. Se ei ole kovin mielikuvituksellista. Pieni lisä tuo koruihin aina hiukan enemmän persoonallisuutta. Mutta koska nämä helmet ovat jo itsessään  niin koristeelliset, niin mitään kovin rönsyilevää en niihin halunnut. Onnekseni minulla sattui olemaan tuota antiikkihopeoitua ketjua. Se sopii tuohon täydellisesti.


Nämä korvakorut eivät menneet ihan niin kuin Strömsössä! Nuo puiset lehdet ovat alunperin riipuksia eli niissä oli se varsinainen riipuslenkki, mutta niiden reikä oli hyvin pieni. Kätköistäni kuitenkin löytyi niistä läpi menevä korupiikki. Ensimmäisen sain hyvin pujotettua, mutta toisesta onnistuin rikkomaan lenkkikohdan :/ Jouduin siis pujottamaan välirenkaan tuosta lehden sivusta. Niistä tuli kyllä nätit, vaikkakain lehti roikkuu vinottain.Tuossa oikean puoleisessa näkyy puunvärinen kohta, mistä niiden olisi alunperin tarkoitus roikkua. 


Ja sitten viimeiset korvakorut. Valkoiset, puiset sydämet, joissa on bicone-lasihelmi (6mm).Tämä sujui paremmin kuin nuo lehdet. Ja siis tuollainen riipuslenkki oli alunperin myös noissa lehdissä. Näistä tuli kauniit ja ihanan kesäiset ja kevyet.

Käytin kahdessa viimeisissö korvakoruissa taottuja korviskoukkuja. Olen viime aikoina tykästynyt niihin enemmän kuin tavallisiin koukkuihin. Lisäksi taotut koukut muistuttavat kivasti sirppiä, joka taas tuo mieleen Asterixista tietäjän.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Rannekoruja

Ihana kevät ja aurinko. Ja lasitettu parveke. Pääsee jo nauttimaan kahvia parvekkeelle, jossa lämpötila hipoo jo +25 celsiusta. Pieniä arjen iloja, vai mitä? Ja avasin myös vihdoinkin viikonloppuna pyöräilykauden. En siis harrasta talvipyöräilyä, joten pyörä on ollut varastossa jostakin marraskuusta lähtien. Se on aina jännä fiilis lähteä ekan kerran pyöräilemään. Tällä kertaa ei reidet menneet heti kipeiksi, vaikka parin päivän aikana tuli pyöräiltyäkin noin 25 kilometriä. Saattaa johtua ehkä taijista, koska siinä harjoitetaan reislihaksia paljon.

Ja tänään minä sitten myös sorruin! Nimittäin tilaamaan helmiä ja erinäisiä tarvikkeita. En olekaan tilannut mitään sitten helmikuun, ja nytkin piti odottaa vielä pari viikkoa, kun tuossa toukokuun alussa on Oulussa Osaavat kädet -messut, josta olin ajatellut sitten täydentää varastoani. Täytynee pienentää messuille suunnittelemaan budjettia...

Tässä kaksi kaunista rannekorua. Näissä molemmissa käytin 8-10 mm lasihelmiä, jotka sitten liitin ketjuun.Molemmis on myös nk. T-lukko. Itse olen mieltynyt niihin, koska ne on kaikkein helpoin saada itse ranteeseen kiinni.

Molemmat rannekorut ovat myös myynnissä hintaan 8 €/ kpl.

Rannekoru 1

Rannekoru 2


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Orjankoruja

Ja kiire jatkuu, vaikkakin alkaa jo helpottaa. Suurin osa kursseista on jo puolessavälissä, yksi jopa loppuu tällä viikolla. Tosin vastapainoksi tällä viikolla myös alkoi yksi kurssi. On jotenkin vaikea orientoitua siihen, kun harvoin näin loppukeväästä mikään kurssi enää alkaa. Ajatuksetkin ovat jo siirtymässä pikkuhiljaa kohti kesää. Ja vaikeammaksi orientoitumisen  tekee vielä se, että se kurssi on maanantaisin ja tiistaisin klo 8-10 ja perjantaisin klo 12-14. Ei oikein kasvatusfilosofinen pohdinta nappaa tuohon aikaan..

Sunnuntaina tuli tehtyä oikein kunnon kevätsiivous. Pestiin ihan kaikki matot lattiat luututtiin ja imuroitiin ja pyyhittiin pölyt tasoilta. Ikkunat odottaa vielä pesuaan, koska hiekkoja ei oltu vielä silloin poistettu pihalta. No, ne poistettiin sitten maanantaina. Mutta nyt on kuitenkin ihanan raikas ja puhdas koti :)

Ja sitten itse asiaan eli koruihin ja helmiin. Esittelen tässä kaksi orjankorua, jotka tein jokin aika sitten.Tiedä sitten tuleeko noita koskaan käytettyä, mutta ainakin ne ovat kauniit. Ensimmäisessä käytin 2 mm panssariketjua (meinasi hermot mennä, kun se on niin pientä) ja sininen helmi on 8 mm viistehiottu lasihelmi.

Toisessa käytin papuketjua, ja 4 mm vihreitä biconehelmiä sekä 8 mm mustaa viistehiottua lasihelmeä.

Suurin vaikeus tässä oli saada noista sopivan kireät, niin etteivät ne puristaisi ja voisi liikutella käsiä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Riipuskorvakoruja, osa 2

Tässä kaksin kappalein ihania riipuskorvakoruja, Nämä on tehty samalla ohjeella, kuin nämä pienemmät korvikset.Tein ensin nuo violetinväriset. Halusin kokeilla, minkänkäiset- ja kokoiset niistä tulisi. Kun olin tehnyt ensimmäisen, näytti se minusta hirveän isolta korvakoruksi. Mallailin sitä korvaani, ja kaitoin siihen vasta sitten koukun. Yllätin itseni tykästymällä siihen suuresti. Mustien hiusten alta se tulee nätisti esille. Pituus on noin 12 cm, ja se tulee tuohon olkapään tasolle.




Nämä toiset ovat liukuvat vaaleanpunaisesta tumman viinipunaiseen (vaikkakin se näyttää hiukan ruskealta). Aluksi tarkoitukseni oli tehdä ne kelta-oransseiksi, joilla tein nuo ympyräkorvikset, mutta hupsheijaa! ne helmet eivät riittäneet. Joten olin harmissani, koska ne oranssit helmet olin saanut lahjaksi eri puolelta Suomea. Sattumalta sitten löysin samanlaisia helmiä kulkiessani kaupassa. Vaihtoehtoisina väreinä olivat myös vihreä ja sininen. Näiden tekemiseen meni enemmän aikaa, koska helmiä oli viittä eri väriä eivätkä ne olleet tasaisesti jakautuneet. Joten täytyi siis ensin katsoa ja laskea, miten saan helmet jaettua tasaisesti kahteen korvakoruun. 




Nämä jälkimmäiset ovat myös myynnissä hintaan 10 €.