sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Hapsukorvakoruja

No niin, teinpäs pitkästä aikaa uusia korvakoruja. Tämäkin malli on ollut mielessäni jo pitkään, mutta nyt tartuin ideasta toimeen. Tekemiseen meni n. 40 min,. per koru, tiedä sitten, onko tuo hidasta vai ei. Mutta sikäli olen ylpeä itsestäni, että osasin ottaa lankaa sopivan vähän niin, ettei se mennyt sotkuun. Yleensä kun lankaa tuppaa ottamaan "hiukan vielä ihan vain varmuuden vuoksi". Näissä vaikeinta oli oikeastaan löytää tarpeeksi isoreikäinen helmi, että lanka mahtuu menemään sen läpi monta kertaa. Vaikka tuntuu, että helmiä on VALTAVAN paljon, niin silti isoreikäisten helmien etsiminen vei aikaa :D



lauantai 6. toukokuuta 2017

Fiksausta

Jälleen mennään koruilun ulkopuolelle. Tää syksy ja kevät on ollut aikamoista haipakkaa ja vappuna muutin lopulta ikiomaan kämppään ☺ Ja täytyyhän sitä sisustaa! Ostin kirpparilta lipastokokonaisuuden,  jonka halusin tehdä mielenkiintoisemmaksi. Fiksaushan on nykyään suosittua ja miekin päätin kokeilla sitä. Ja lopputulokseen olen supertyytyväinen☺Huomaa, että olen kissafani 