Huh hei. joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui jo viikko sitten. Tällä kertaa itsellä oli totaalisen erilainen joulu kuin aikaisemmin, koska vietin joulun ajan Puolassa. Päällimmäiset mietteet, mitkä Puolasta jäivät mieleeni, olivat syöminen ja juominen. Ensimmäisen viikon aikana se tuntui kivalta, tokalla viikolla oli jo pakko liikkua ulkona, ja sitä alkoi haaveilla kasviskeitosta. Jos sattuisi olemaan kasvissyöjä tai absolutisti, Puolassa oleminen voisi olla hankalaa. Ainakin siellä, missä me olimme :) Mutta kaiken kaikkiaan, reissu oli oikein onnistunut. Uuden vuoden vietimmekin sitten Helsingissä hyvin rauhallisissa merkeissä. Koko reissulla olimme yhteensä siis kolmisen viikkoa. Ja kyllä on kiva taas olla omassa kodissa, kun saa rauhassa tehdä, mitä lystää. Kolme viikkoa toisten nurkissa vaatii kuitenkin lopulta myös veronsa.
Tämän vuoden ekassa postauksessa esittelen joululahjat. tein muutamalla kaverille ja sukulaiselle hyvin pienet joululahjat: sydämenmuotoiset avain-/laukkukorut. Idean bongasin joskus jostain kirjasta. Nuo ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä. Materiaalina on hopeoitu metallilanka, jonka taivutin sydämemuotoiseksi. Helmet ovat eri kokoisia siemenhelmiä. Kuvassa nuo näyttävät lähes samanvärisiltä, vaikka todellisuudessa ovat eri pastillinsävyjä.
Kauniita avainkoruja! :)
VastaaPoista