Seuraavaksi pari avainkorua. Ihan perustyylillä tehtyjä, materiaalina vahattu puuvillanaru ja puuhelmet. Varsinkin tuon alemman korun siniset puuhelmet on aivan ihania <3
Eilen kaivoin kaikki korutarvikkeeni esille, ja ajattelin, että pakko ne on saada vihdoinkin kunnon järjestykseen. Ne kun tuppaavat aina tietyin väliajoin olemaan kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Huomasin siinä sitten, että edessä on kunnon urakka. Kaikenlaista sitä kertyykin: on yksittäisiä helmiä ja korunosia, jotka kaipaavat kaikki kipeästi omaa paikkaansa. Jostain vähän aika sitten luin, että ongelma ei ole tilanpuute, vaan liika tavara. Ja näinhän se on. Onneksi korutarvikkeeni vielä mahtuvat kahteen isoon, kankaisiin säilytyslaatikoihin. Mutta silti olen iloinen, että olen onnistunut välttelemään uusien korutarvikkeiden ostoa lähes kokonaan.
Olen nähnyt blogeissa sellaisen asian kuin lankalaihis, Käsittääkseni siinä on tarkoitus päästä eroon langoista esim. neulomalla tai virkkaamalla (saa korjata, jos olen ymmärtänyt väärin). Onkohan olemassa helmilaihista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti