sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kellokukkakorviksia

Viime aikoina on jotenkin ollut inspiraatio kateissa, siitä varmaan osaltaan kertoo myös blogin verkkainen postailu. Syksyn aikana olen keskittynyt aika paljon lukemiseen, sillä lukemattomat kirjat eivät kesken lopu. Viikolla luin uusimman Harry Potterin ja tykkäsin siitä kovasti. Ja nyt sitten aloitin koko sarjan alusta. Se kirjasarja kyllä kuuluu nihin, joita voi lukea uudestaan ja uudestaan kyllästymättä.

Kenties lukemisen vuoksi koruilu on jäänyt hiukan vähemmälle. Syyslomalla teimme myös reissun Lontooseen, ja sen jälkeen (samalla viikolla siis) menimme Helsingin kirjamessuille. Olenkin nyt onnellinen Don Rosan nimikirjoituksen omistaja :)

Täytyisi kyllä yrittää inspiroitua, koska joulumyyjäisetkin alkavat lähestyä. Olen tosin ilmoittautunut vain yksiin myyjäisiin, mutta ne ovatkin sitten isot eli Oulun naisten messut. Tällä kertaa menen sinne kuitenkin vain päiväksi myymään, viime vuonna olin siellä sekä lauantaina että sunnuntaina myymässä.

Nämä kellokukkakorvikset tein kaikki myyntiin ja ehkäpä ne saavat uuden kodin sitten kolmen viikon kuluttua myyjäisissä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti