lauantai 18. helmikuuta 2017

Pöllöjä ja lippuja fimosta

Teinpäs tuossa joku aika sitten pöllöjä fimomassasta. Nuo turkoosit jätin itselleni. Olen tässä huomannut, että kuinka hankala massasta on saada tehtyä pieniä ja siroja koruja! Enkä tarkoita sitä, että pienemmät ovat hankalampia tehdä (vaikka ovathan ne), mutta kyllä ne silti onnistuvat. Tarkoitan sitä, että siinä vaiheessa kun näitä muotoilee ja vertailee aikaisempiin koruihin tai sormenpään kokoon ja katselee peilin avulla, miltä ne näyttäsivät korvissa, ne tuntuvat ja näyttävät pieniltä. Mutta siinä vaiheessa, kun otat ne uunista, annat jäähtyä, laitat koukut paikalleen, ne tuntuvat paisuneen! Vaikka massahan ei siis paisu paistovaiheessa. Nämäkin jotenkin ovat minusta vieläkin liian isoja. Onneksi massa on kevyttä, niin sikäli näitä pystyy helposti korvissa pitämään, mutta silti. Arggh. Täytyy varmaan vain harjoitella. Ja kun on muotoiluun tyytyväinen, niin täytyy vielä pienentää sitä ja ottaa massaa pois, ja laittaa vasta sitten uuniin.




Tein myös massasta muutamat Suomen liput. Näissä onkin hyvä sitten katsoa huominen ampumahiihdon kisa ja kannustaa suomalaisia. Ja ovathan nuo Lahden MM-kisatkin jo nurkan takana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti