perjantai 9. tammikuuta 2015

Joululahjoja osa 2

Tässä lisää tekemiäni joululahjoja eli heijastimia. Tein yhden siskolleni, äidilleni ja kummilleni. Lisäksi tein yhden kaverilleni, josta unohdin ottaa kuvan. Pahus.

Ensimmmäinen heijastin oli siskolleni. Helmet ovat simpukankuorihelmiä. Keskimmäinen oli kummilleni, Helmet ovat kauniit abakus-helmiä. Alimmainen oli äidilleni. Myös tässä heijastimessa käytin simpukankuorihelmiä.


Tässä myös kuva paketeista, joihin lahjat laitoin. Nuokin tein siis itse. Viimeksi tein tuollaisi paketteja joskus yläasteella, mutta löysin netistä noiden taitteluohjeen, jonka avulla tein paketit. Ohje on todella helppo ja nopea. Kannet tein joulupaperista, ja koska se on niin ohutta ja taipuissa, jouduin käyttämään liimaa. Tavallisesta A4 paperista/kartongista taittelu ei vaadi muuta kuin sakset avuksi. 


lauantai 3. tammikuuta 2015

Joululahjoja osa 1

Joulu tuli ja meni, ja vuosi vaihtui hyvissä merkeissä :) Nyt kun lahjat on jaettu, voin tänne laittaa kuvia tekemistäni lahjoista. Ensiksi kuvat siskolleni tekemästäni korusetistä. Rannekoru on varsinainen bling bling -koru, sillä helmet ovat viistehiottuja helmiä. Muistaakseni niiden nimi on abakuse....Korvakorut ovat samanlaisiin linkkeihin tehty kuin itselleni tein. Niistä kuva on alempana.



 Lähikuva rannekorusta :)


Eli tässä kuva omista korvakoruistani, joissa käytin 6 mm bicone lasihelmiä.


Itsekin sain monia hyviä joululahjoja, joista yksi on Linda Jonesin kirja "Kauniit korut helmistä ja metallilangasta". Kirjasta olenkin saanut jo pari ideaa ja ohjetta, joita sormeni syyhyävät päästä kokeilemaan.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jouluiset korvakorut

Enää viikko jouluaattoon! Oman kotimme jouluvalmistelut taitavat jäädä jouluvaloihin, muutamaan koristeeseen ja siivoukseen, koska emme vietä joulua täällä, vaan Itä-Suomessa. Mielenkiinnolla odotan, miten kissamme suhtautuvat joulukuuseen. Olen nyt tehnyt helmistä muutamia pikku lahjoja, joista kerron tammikuussa tarkemmin :) sitä odotellessa tässä on parit korvakorut, jotka tein viime vuoden joulukuussa.


Tämä postaus tulee todennäköisesti olemaan tämän vuoden viimeinen. Ensi vuonna homma sitten jatkuu. Mutta jo tässä vaiheessa kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta! :)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Hyvää joulukuuta!

Eilen sitten alkoi joulukuu, ja sai avata joulukalenterin. Tosin oma kalenterini on taas tänä vuonna Aku Ankasta tullut kalenteri :D Tänä vuonna siinä saa arvuutella piirtäjiä eli joka luukussa on Akun kuva, ja kolme vaihtoehtoa piirtäjäksi. Itse tunnistan vain varmasti vain neljä piirtäjää, joten saa nähdä meneekö arvaukset oikein....

Korurintamalla on ollut melko hiljaista nytten. Syitä löytyy kolme. Ensimmäinen on Valontuojat-kirja, jonka lainasin kolmisen viikkoa sitten kirjastosta. Hyvä kirja (n.700 sivua), ja olen nyt hiukan yli puolivälin. Toinen syy on gradu, jota päivisin teen. Ja kolmas syy on palapelit! Olen hurahtanut palapeleihin ihan täysin. Aloitin noin kolme viikkoa sitten jouluaiheisen 1000 palan palapelin, josta olen tehnyt jo noin 85 % valmiiksi. Sen tekeminen on ihan hirveän koukuttavaa...sitä huomaa tehneensä sitä monta tuntia, kun kelloon vilkaisee.

Tässä kuitenkin noin vuosi sitten tekemäni rannekoru sekä korvakorut. Rannekorun tein itse asiassa pikkujouluihin. Materiaalina on lasihelmet ja ketju. Tekemiseen kului muutamia tunteja, koska tekemistä korussa riitti, kun jokainen helmi piti erikseen ketjuun kiinnittää. Korvakorut tein samoihin aikoihin, ehkä hiukan aikaisemmin. Materiaalina fasettihiotut lasihelmet ja sydämenmuotoiset lasihelmet. Kamera vääristää hiukan noiden kirkkaiden helmien väriä noissa korvakoruissa. Ne näyttävät jotenkin kellertäviltä, jota eivät sii oikeasti ole :)


lauantai 22. marraskuuta 2014

Näy myös pimeällä!

Syksy on jo lopuillaan, ja talvi kolkuttelee ovella. Tähän vuodenaikaan tuntuu, että sitä liikkuu eniten pimeällä tuolla ulkona. Itse saatan lähteä pimellä yliopistolle (vaikkakin harvemmin) ja tulla sieltä pimellä pois (lähes aina!). Liikun itse kävellen, ja käytän valoa ja heijastinta, koska haluan olla mahdollisimman näkyvä näin pimeällä. Tein sitten tuossa yksi päivä heijastimeen helmilllä sen "naruosan" vanhan ja kuluneen langan tilalle. Siitä tuli tosi nätti. Helminä käytin mustia muovihelmiä, sinisiä biconelasihelmiä ja vihreitä kierrelasihelmiä.


lauantai 15. marraskuuta 2014

Perhoskorut

Tässä jo jonkin aikaa päässäni muhinut ajatus, jonka sain vihdoin myös tehtyä. Perhoset ovat simpukankuorihelmiä, ja ketju on papuketjua. Kaunis korusetti, vaikka itse sanonkin ;)


Tässä lähikuvaa rannekorusta. 
Tämä setti on myytävänä hintaan 10 €.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Turkoosia

Eilen illalla oli eräät juhlat, jotka jatkuivat yöhön saakka. Pukukoodina oli pitkä iltapuku, ja omani oli turkoosinvärinen. Tietenkin tein siihen itse korut. Käytin pukuani ensimmäisen kerran vuosi sitten, ja silloin tein tässä kuvassa olevat korvakorut.



Eilen en kuitenkaan käyttänyt näitä korvakoruja, vaan yksinkertaisempia eli näitä (keskimmäiset korvakorut). Tein myös yksinkertaisen kaulakorun ja rannekorun. Viime vuonna olin juuri tilannut helmiä, kun menin ostamaan pukuani. Totta kai muistin, minkälaisia helmiä tilasin, mutta yllätys oli silti iloinen, kun tilaamani turkoosit helmet olivat aivan samanvärisiä kuin pukuni :)

 Nyt alkaa jo joulu lähestyä, joten pikkuhiljaa alan suunnitella pieniä joululahjoja. Olen nyt myös innostunut palapelien tekemisestä. Tai no, en siis vielä ole tehnyt yhtäkään, mutta kaapissa odottaa viisi 1000 palaista ja yksi 2000 palan palapeli. Palapelit sopivat pimeneviin iltoihin :)