torstai 1. lokakuuta 2015

Mistä innostus kumpuaa?

Olen nyt kyllä hurahtanut täysin fimoiluun. Olen myös yrittänyt miettiä, mistä tämä uuden tekniikan innostus oikein kumpuaa. Miten se alkoi?

Aloitetaan helpolla kysymyksellä eli milloin se alkoi? 
Olen melko varma, että kesällä. Tai oikeammin toukokuussa, kun ostin kaksi Fimo-pakettia lahjakortilla. Ihan vain kokeilumielessä. Kuitenkaan en vielä koe, että tuolloin olisi varsinainen innostus alkanut. Kesällä sitten ostin fimo-massoja tarjouksesta, ja innostus kasvoi koko ajan. Voinemme siis päätellä, että kesällä tuli innostus.

Kuitenkaan se ei kerro, mistä innostus tuli eli, miten keksin kokeilla fimoiluja, Miksi ostin fimomassoja toukokuussa? Olen tätä pohtinut inspiraationi lomassa, ja tullut niinkin hienoon johtopäätökseen, että se tuli vahingossa. Vahingossa keksin ostaa fimomassoja, koska olen joskus aikoja sitten nähnyt niistä tehtyjä koruja jossakin. Tämä kai kummitteli alitajunnassani tuolloin toukokuisena iltapäivänä Suomalaisessa kirjakaupassa. Ja näin kai suurin osa uusista innostuksista syntyy, vahingossa. 

Vasta kesän aikana ja nyt syksyllä, olen perehtynyt tarkemmin fimoilun maailmaan, ja katsonut, mitä kaikkea niistä voisikaan tehdä. Aivan sama juttu kävi helmeilyn suhteen, Kun aloitin koruilun kaksi vuotta sitten, ei minulla ollut pienintäkään aavistusta helmien suurista valikoimista ja erilaisista tarvikkeista saatikka siitä, mitä kaikkea niistä voi lopulta tehdä. Omat varastoni ovatkin kasvaneet tasaiseen tahtiin, vaikkaki (onneksi) niitä helmiä myös kuluu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti