Jatketaan nyt sitten samalla linjalla, kuin viime postauksessakin. Jälleen lakuja ja donitseja, tällä kertaa väreinä pinkki ja keltainen. Itse asiassa nuo pinkit on tilaustyö kaverille.
Olen viime aikoina toki tehnyt muitakin kuin fimokoruja, mutta en ole vielä saanut niitä aikaiseki kuvata. Yleensä, jos on jokin homma, missä on monta eri vaihetta, niin homma venyy. Näissä fimoissakin on sama juttu. Ensin ne täytyy muovailla ja sitten paistaa. Sen jälkeen tehdä koruiksi. No, usein ne joutuvat odottamaan usean päivän (jopa viikon) ennen kuin päätyvät koruiksi asti.
Sama homma on valokuvauksen kanssa. Joskus kuvan ottaminen vain kestää. Ja kun kuvat on ottanut, niin niiden siirtäminen koneelle myös kestää, puhumattakaa blogiin asti pääsemisestä. Sen vuoksi usein otan paljon kuvia kerralla, ja siirrän ne blogin luonnoksiin kerralla. Myöhemmn sitten kirjoitan juttuja ja julkaisen ne. Haitta puolena toki on se, että sinne luonnoksiin myös "unohtuu" postauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti