maanantai 30. marraskuuta 2015

Messutunnelmia

Viikonloppuna oli Oulussa siis naisten messut, joissa olin nyt ensimmäistä kertaa myymässä. Jännitin aivan hirvittävän paljon sinne menoa, varsinkin kun olin ottanut pöydän molemmiksi päiviksi (noilla messuilla se vuokra ei ole kovin halpa). Toki minua jännitti myös ihmisten kommentit koruistani. Kun messut aukesivat yleisölle klo 10, niin ensimmäiset kaksi tuntia olivat varsinaista huisketta ja vilinää. Siitä se sitten tasoittui iltapäivää kohden. Messutilat olivat jakautuneet useampaan paikkaan ja kahteen kerrokseen. Itse en ollut suuressa salissa myymässä (liian korkea vuokra), vaan yhdessä pienemmistä luokista. Mutta olin supertyytyväinen omaan paikkaani, koska huolimatta aamupäivän ruuhkasta, niin luokissa oli kuitenkin väljempää kuin salissa. Kaikki halukkaat pääsivät siis helposti pöytäni ääreen. Ja oma myyntitavoitteeni toteutuikin yllättävän nopeasti :)

Tällä kertaa myös muistin ottaa kuva myyntipöydästäni :)


Sunnuntaina myynti oli verkkaisempaa, mutta onneksi ei enää ollut painetta saada myytyä, koska yhdenkin korun myynti olisi jo voittoa. Myynti kuitenkin kävi mukavan tasaisesti. Sunnuntaina olin hiukan muuttanut korujen paikkoja, lähinnä noiden avainkorujen suhteen. Alla kuva sunnuntain myyntipöydästä.


Tässä lähikuva avainnauhoista, jotka laitoin roikkumaan tuohon telineen sivuun. Huomatkaa myös kaunis sininen, jäätelörasia, joka toimittaa kassan virkaa :D


Ja se kaikkein suosituin tuote? Ne olivat massasta tehdy joulupiparkakut :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti